Olen kehittänyt työnohjaustyöni edetessä mallin, joka perustuu ratkaisukeskeiseen työtapaan. Mallin tavoitteena on tarkastella ensisijaisesti jokaisen sisäistä maailmaa ja löytää sitä kautta todellisia toiveita ja tavoitteita myös työhön. Mitä me oikeasti haluamme työltä, jos mikään ei olisi meitä rajoittamassa? Millaisena työpäivämme ja työtehtävämme näyttäytyisivät? Kun uskaltaa unelmoida vailla rajoituksia on mahdollista saavuttaa sellaisia asioita, mitä ei aiemmin osannut edes kuvitella olevan. Se mihin keskitämme energiamme, kasvaa. Niin hyvässä kuin pahassakin. Miksi ei siis keskityttäisi innostavien tavoitteiden kasvattamiseen?
Tavoitteet ja unelmat toki vaativat myös määrätietoisuutta ja kovaa työtä. Tavoitteen saavuttamisen hetkellä on kuitenkin erityisen palkitsevaa huomata, että kompuroinnista huolimatta tulosta syntyi. Joskus tavoite muuttuu matkalla, mutta sekään ei haittaa. Ainakin olet aktiivisesti tehnyt töitä muutoksen eteen. Joskus kasvamme muutoksen myötä myös itse siinä määrin, että aiemmat unelmat eivät enää olekaan relevantteja. Mutta eikö juuri se ole elämisessä ja kasvussa hienointa?
Minulle työnohjaajana yksi elämän etappi tulee päätökseensä ensi viikolla. Valmistun virallisesti työnohjaajaksi. Samalla päätän yhden osuuden työ-ja organisaatiopsykologian opintokokonaisuudestani. Lähdin alunperin tavoittelemaan laajempaa ymmärrystä johtamisesta, itsensä johtamisesta, työnohjauksesta, ihmisten kohtaamisesta ja ratkaisukeskeisistä menetelmistä. Nyt valmistujaisia odotellessa koen ne saavuttaneeni. Kiitollisena kirjoitin kuluneella viikolla sopimuksen uuden asiakkaan kanssa ja sain kuulla jatkavani yhteistä matkaa useamman vanhan asiakkaan kanssa.
Yhtä lailla silloin, kun jotakin alkaa, niin erityisesti silloin, kun jotakin päättyy, on mahtavaa voida reflektoida itsekseen sitä mihin ja miten nykyiseen pisteeseen on tultu. Kuinka mielettömän hienoja ihmisiä on saanut matkan aikana tavata ja kuinka suuri merkitys verkostolla onkaan omien tavoitteiden saavuttamisen toteutumisessa. Kuten Pentti Sydänmaanlakka toteaa, meillä jokaisella on oma yrityksemme Oy Minä Ab. Itse vaikutamme siihen, millaiseksi elämämme muodostuu. Ilman apujoukkoja se ei kuitenkaan ole mahdollista. Dialogissa syntyy suurimmat oivallukset. Työnohjaajan päättötyöni itsensä johtaminen uupumatta ja empatiaa unohtamatta oli sukellus tälle matkalle. Jaan osia työstäni seuraavassa postauksessa.
Ihanaa syksyä ja uuden alkua kaikille!
- Noora